Melontaretki Koloveden kansallispuistossa

Käytiin Veetin kanssa neljän päivän melontaretkellä Koloveden kansallispuistossa. Olin lueskellut netistä paljon ylistäviä tarinoita tuosta mestasta ja täytyy kyllä sanoa että paikka lunasti kaikki lupauksensa. Jotenkin tuli mieleen Algonquin Park Kanadassa, vaikken siellä ole koskaan käynytkään - vain youtube-videoita kuolannut ko. kohteesta.

Koloveden kansallispuisto on osittain kielletty moottoriveneiltä ja rannoilla ei juurikaan ole kesämökkejä. Tämä luo ihan poikkeuksellisen koskemattoman luonnon fiiliksen. Välillä melottiin tuntikausia, että nähtiin jälkeäkään muista ihmisistä. Kansallispuistoon on myös huonot julkiset kulkuyhteydet ja mietinkin että se voi olla yksi osasyy siihen, ettei tungosta juurikaan ole.

Ruoka on yks intohimoni ja se näkyy tälläkin videolla. Laitoin videon alle pari killeri reseptiäkin jos sellaiset kiinnostaa.

Kolovedelle täytyy ehdottomasti mennä uudestaan!

Kanootti!

Joskus varhaisteininä kävin Helsingin Merimelojissa yhden kesän melontaleirillä. Siitä kimmokkeena ja monien sattumien kautta päädyin myös kaverini kanssa seurakunnan kanoottikerhoon, jossa rakensimme lentokonevanerista kajakki-kaksikon. Mulla on siis jonkin verran kokemusta tuosta jalosta harrastuksesta ja viime vuosina tuon harrastuksen uudelleen herättäminen on ollut koko ajan mielessä.

Nyt olen päättänyt viimein hankkia pitkään himoitsemani inkkarikanootin. Olen päätynyt Mad River Canoen Journey TT 156 -malliin. Kanootilla olis tarkoitus meloskella poikien kanssa, mutta myös yksin silloin tällöin. Tuo malli on sopivan lyhyt, että myös yksin melominen onnistuu. Kanootti on symmetrinen ja yksin meloessa istutaan etupenkillä väärinpäin. Tällöin painopiste on lähempänä kanootin keskikohtaa.

Kanootin hankinta liittyy vähän siihenkin, että lähipiirissä ja vähän lähipiirin ulkopuolellakin on koeteltu elämän rajallisuutta vakavien sairauksien ja kuoleman muodossa. Mä oon päättänyt käyttää oman jäljellä olevan aikani tekemällä mahdollisimman mieleenpainuvia asioita etupäässä lasten kanssa. Haluan, että nää meidän tulevat melontaretket jää lasteni mieleen loppuelämäksi. Tietysti melomisessa on sekin hyvä puoli, että se ei kuluta fossiilisia polttoainetta ja ei se ole pahaksi terveydellekään.

Allaolevasta videosta saa helposti hankittua itselleen kanoottikuumeen jos vähänkin on sellaseen taipumusta.

"If it is love that binds people to places in this nation of rivers and in this river of nations then one enduring expression of that simple truth, is surely the canoe." - James Raffan, adventurer, acclaimed author and Director Emeritus of the Canadian Canoe Museum. Is there anything more Canadian than paddling?

Ajattelin kuskata kanoottia auton katolla ties minne ja olen jo alustavasti katsellut muutamia must retkikohteitakin. Meillä on myös suvun landepaikka Kukkia -järven rannalla Luopioisissa ja siellä tulee varmasti retkiä tehtyä. Kukkia on iso ja repaleinen järvi, joka vaikuttaa kuin tehdyltä parin/muutaman päivän melontaretkiä varten.

Laita kommenttia jos itse melot ja tiedät hyviä retkikohteita inkkarikanootille! Etupäässä leppoisat järvikohteet kiinnostaa, ei pauhuavat kosket.

Lokkien lentoonlähtö

Tiedättekö sen fiiliksen, kun joskus käy juuri niin kuin toivoo? Katukuvauksessa joskus kun siitä olin kiinnostunut, oli välillä hämmästyttävää miten elementtejä kuvaan pystyi yhdistelemään vain toivomalla, että jotain tapahtuisi. Joskus sitä oikeasti kävi niin, että jotain ihan todella spesiaalia tapahtui pelkästä toivomuksesta. Onko se joku valokuvauksen jumala, joka palkitsee kovasta työstä vai mitä, en osaa sanoa. (Sivuhuomautus: jos mun katukuvat kiinnostaa niin niitä löytyy mm. Helsinki Street -saitilta. Voisin myöhemmin kirjoittaa kokonaisen postauksenkin siitä, miksi kyllästyin katukuvaukseen)

Oltiin viime kesänä perheen kanssa reissussa pohjoisessa, tarkemmin ottaen mökkeilemässä Tenojoen varressa Nuorgamin lähellä. Teimme paljon päiväretkiä sekä jalkapatikalla, että myös autolla. Yhtenä päivänä ajelimme kohti Berlevågia ja tietysti vähän väliä pysähtelin ottamaan valokuvia kuten mulla valokuvaajana tapana on. Sinä päivänä oli aika sakea sumu ja huomioni kiinnitti kaunis vuonomaisema yhdeltä sillalta. Otin valokuvan ja toivoin mielessäni, että jos yhtäkkiä nuo kaikki lokit lähtisivät lentoon ja lentäisivät ylitseni tästä sillalta, saisin varmaan aika hienon kuvan. Ei mennyt kuin 5 sekuntia ja tämä tapahtui. Hetkessä taivaan täytti valtava lokkiparvi ja jotenkin tuntui, että lokit olivat ilmassa vain minun kuvaa varten ja jokainen vielä jotenkin oikeassa asennossakin. Kuvasin pari kolme ruutua ja talsin takaisin autolle. Kysyin muilta autossa, että näittekö (ja kuulitteko) mitä tuolla äsken tapahtui? Kukaan ei ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Itse kuitenkin koin, että olin todistanut pienen arkisen ihmeen siinä hetkessä.

Valokuvaus on ennenkaikkea kovaa työtä, mutta viimeisen silauksen kuviin voi joskus saada ripauksella taikauskoa.