Dokumentaarinen lyhytelokuva?

Dokkarivalokuvaus on ollut pitkään lähellä sydäntäni, mutta mua on entistä enemmän alkanut kiinnostaa myös dokkarin tekeminen elokuvana. Itseasiassa videot on tullut tutuksi mulle jo kouluajoilta - meidän yläaste aikoinaan Vantaalla oli edistyksellinen ja keskusradioiden sijaan aamunavaukset yms lähetettiin TV -lähetyksinä luokkiin. Kuuluin ns. uutistyöryhmään ja hoitelin kavereiden kanssa nuo lähetykset ja teimme jotain pienimuotoisia leffojakin. Tämä oli siis joskus 90-luvun alussa. Luulen, että kipinä valokuvaukseen syttyi jo näinä aikoina, vaikka oikeasti aloitin sitä harrastamaan vasta ehkä kymmenen vuotta myöhemmin.

Päivitin eilen vähän kalustoa Sony RX100V kameran rinnalle. Koska kamerassa ei ole audio inputia, joutuu hyvälaatuisen äänen ottamaan talteen erillisellä tallentimella ja mikillä. Verkkokaupassa oli tarjouksessa Zoom H1n tallennin ja hankin myös Falcon eyes -jalustarivan. Siihen saa kaikki rojut kätevästi kiinni ja kokonaisuuden paino on silti lähes höyhenenkevyt. Rode videomic pro löytyi kassista jo entuudestaan. Muitakin kameroita multa löytyy, mutta tuo röökiaskin kokoinen Sony on kyllä huikee laadultaan ja madaltaa kynnystä jatkuvaan kuvaamiseen, koska kamera tilpehööreineen mahtuu melkein takataskuun.

upload.jpg

Ensi alkuun ajattelin kuvata mun 12:34 -valokuvaprojektiin liittyvän lyhäri dokkarin. Tämä voisi toimia kirjan myynnin edistäjänä, se voisi pyöriä valokuvanäyttelyssä tai tietysti ihan omana teoksenaan.

Mua kiinostaisi tosi paljon myös muut aiheet: jos sulla on joku ehdotus kiinnostavasta yhteistyöstä ja tarvitset kuvaajaa niin laita viestiä!

Dokumenttiprojekti

En ole viime syksystä lähtien muutamaa poikkeusta lukuunottamatta julkaissut sosiaalisissa medioissa (mukaankukien flickr) mitään muuta kuin kännykällä kuvattuja snapshotteja. (Niitä toisaalta mitenkään väheksymättä) Olen kuitenkin kuvannut mustavalkofilmille tänäkin vuonna yli 80 rullaa. Mistä oikein on kysymys? 

Viime talven tri-x filmejä. Vaihdoin myöhemmin ilfordiin.  

Viime talven tri-x filmejä. Vaihdoin myöhemmin ilfordiin.  

Elämä riekaleiksi

Olen kuvannut itselleni valtavan merkityksellistä dokumentaarista projektia. Siinä revitään oma elämä aivan riekaleiksi ja en enää itsekään tiedä onko kyseessä enemmän terapiaa itselleni vai dokumenttiprojekti. Varmasti molempia. Omassa elämässä on tapahtunut aika paljon kaikenlaista ja osa asioista kaipaa selittämistä. Ja itse selitän asiat mieluiten kuvilla. Toki ehkä selitän asioita etupäässä itselleni, mutta uskon että kaikki aiheet on aina universaaleja ja ne kiinnostaa muitakin.

Yksi ihan keskeinen teema on isyys. Omat vanhempani erosivat kun olin parivuotias ja erosin itsekin kun kaksi vanhinta lastani oli 2-4 vuotiaita. Usein puhutaan, että avioerot periytyy sukupolvelta toiselle. Nyt olen onnellisesti naimisissa (ollut jo toistakymmentä vuotta) ja olen saanut tavallaan toisen mahdollisuuden katkaista tuo kierre. 

Kun sanoin, etten julkaise kuvia flickrissä (jossa voi saada kommentteja ja peukkuja, heh), en kuitenkaan ole ihan yksin kuvieni kanssa. On tärkeää saada palautetta ihmisiltä, jotka ymmärtää mistä projektissa (ja valokuvauksessa) on kysymys. Itselläni on ollut etuoikeus saada osallistua RAW VIEW -lehden/Hannamari Shakyan dokumentaarisen valokuvauksen työpajaan. Lisäksi meillä on muutaman samanmielisen valokuvaajan kanssa "piilo-kollektiivi" eli käytännössä salainen facebook ryhmä. Siinä vaiheessa kun meillä kaikilla on vahva "body of work", me tullaan ulos kaapista! 

Milloin julkaisen kuvia?  

En tiedä vielä tsekään. Dokkarityöpaja päättyy noin vuoden päästä, mutta itse tuskin olen vielä siinä vaiheessa valmis. Olen tekemässä kirjaa ja haluan tälle aiheelle lopullisen naulauksen. Siksi en halua kiirehtiä. 

Kuvaan nykyään Ilfordin bulkkifilmille ja teen työprintit halvalle Foman paperille. Koko prosessi on alusta loppuun analoginen.  

Kuvaan nykyään Ilfordin bulkkifilmille ja teen työprintit halvalle Foman paperille. Koko prosessi on alusta loppuun analoginen.  

Yleisesti ottaen kuvaajat monesti unohtaa sen kaikkein tärkeimmän kuvauskohteen: omat läheiset ihmiset. Hankitaan kalliit laitteet ja kuvataan kadulla tuntemattomia ihmisiä (puhun nyt katukuvauksesta) tai mennään metsään kuvaamaan elukoita. Kaikki kunnia tällekin, mutta älkää unohtako dokumentoida  rakkaitanne, jos siihen on vielä mahdollisuus.