Viljely- ja panohommia

Kevät on kaikin puolin meikäläisen lemppari vuodenaika. Omakotiasujalle se tarkoittaa sitä, että vietetään enemmän aikaa pihalla ja siihen kuuluu meillä olennaisesti hyötykasvien viljely. (Kukkasista en ymmärrä mitään) Kylvin tänään viimeisimmät taimet. Tomaatit ja chilit pistettiin tulemaan jo aiemmmin. 

Kaikenlaista sitä voisi viljellä kun tilaa on, mutta lähtökohtaisesti ollaan laitettu tulemaan tietysti sellaista mitä tulee eniten käytettyä keittiössä. Niistäkin ollaan priorisoitu kasveja, jotka maksaa kaupassa eniten. Se on uskomatonta miten parilla eurolla (5pss siemeniä maksaa usein 2€), voit kasvattaa kymmeniä, jopa satoja rivimetrejä ruokaa. Kaupasta samalla rahalla saa yhden nuutuneen kasvihuone-basilikan. 

 Miehekästä ja mielekästä puuhastelua.

Miehekästä ja mielekästä puuhastelua.

 Viljelysuunnitelmaa. 

Viljelysuunnitelmaa. 

Jatketaan DIY -teemalla. Vuosia sitten tein muutaman satsin bisseä mallasuutteesta. Ajatus on aina kutkutellut takaraivossa, nimittäin se olut oli silloin tosi jees kamaa. On väärin ajatella, että kyseessä olisi joku takavuosien turbohiivalla kyllästetty sokeriliemi, koska nykyään mallasuutteet on todella laadukkaita ja vaihtoehtoja on muutaman vuoden aikana tullut lähes räjähdysmäisesti lisää. Aloitan homman valmiilla uutteilla, mutta suunnitelmissa on myös siirtyä mäskäämiseen jossain vaiheessa. Ollaan jopa pienellä kaveriporukalla mietitty kunnollista mikropanimo-systeemiä. Siitä lisää myöhemmin.